Israelissa yli 20 vuotta asunut Anne Bar-David ei unohda vuoden takaisia tapahtumia, kun terroristijärjestö Hamas hyökkäsi ...
26-vuotias Tapparan kasvatti loukkaantui Toronto Maple Leafsia vastaan pelatussa ottelussa, kun Toronton Cedric Pare taklasi ...
Polttopuun kauppa on ehtinyt hiukan laantua vuodesta 2022, jolloin sähkön ennätyskorkea hinta ajoi kiinteistönomistajia ...
Todennäköinen työuupumus on kasvanut erityisesti esihenkilö- ja johtotehtävissä toimivilla. Pandemiaa edeltävään aikaan ...
Tietosuojan käytännöt ovat hämäriä jopa eettisyyteen erikoistuneissa verkkokaupoissa, sanoo muotitutkija Annamari Vänskä.
Lähes puolet suomalaisista antaisi talousvaikeuksissa oleville hyvinvointialueille lisää rahaa, vaikka se lisäisi valtion ...
Presidentti Xi Jinpingin mukaan Kiina on valmis laajentamaan käytännön yhteistyötä Venäjän kanssa, kertoo Kiinan valtion ...
Kanadassa pääministeri Justin Trudeau selvisi tiistaina jo toisesta epäluottamusäänestyksestä viikon sisällä. Tällä kertaa ...
Republikaanien ehdokas Vancekin totesi, että Yhdysvaltain ja Suomen aseväkivallassa on eroja. Hän sanoi, että Yhdysvalloissa ...
Israelin äärijärjestö Hizbollahia vastaan käymässä sotilaallisessa operaatiossa siirryttiin tiistaiyönä uuteen vaiheeseen, ...
Brasilian presidenttiä Luiz Inacio Lula da Silvaa kuljettanut lentokone kärsi tiistaina teknisestä ongelmasta, Brasilian ...
USU-gallupin mukaan 46 prosenttia antaisi alueille suunniteltua enemmän euroja, vaikka se lisäisi valtion velanottoa. 30 ...